Syövän immunoterapian läpimurto
Immunoterapia on ollut lähes hyödyntämätön lähestymistapa
syövän hoidossa. Viime vuosina on saatu niin selviä esimerkkejä sen
toimivuudesta, että vuonna 2016 jokainen syöpää hoitava lääkäri uskoo
valkosolujen kykyyn tappaa syöpäsoluja. Isoimmat edistysaskeleet ovat vielä
edessäpäin, sillä toistaiseksi varsin pieni osa hoidetuista potilaista hyötyy.
Hoidoista voi tulla myös haittoja, ja uusien lääkkeiden hinta uhkaa romahduttaa
terveydenhuoltojärjestelmämme.
Pieni vähemmistö syöpää hoitavista lääkäreistä on 1800-luvun
lopulta lähtien ajatellut että elimistön omia puolustusjärjestelmiä voitaisiin
hyödyntää syövän hoidossa. William B. Coley on immunoterapian tunnetuin pioneeri,
kirurgi, joka toiminnan miehenä myös ryhtyi pohdinnoista tekoihin ja alkoi
hoitaa syöpäpotilaita immunologisin keinoin. Immunologian ymmärtämys oli 1890-luvulla
varsin vajavaista, ja ainoa tiedossa oleva keino aktivoida immuunijärjestelmää oli
bakteerit.
Coley tartutti erilaisia bakteereita syöpäpotilaisiin ja
osalla kasvaimet pienenivätkin, muutama ilmeisesti jopa parani. Osa kuitenkin
kuoli bakteeritulehduksiin. Lannistumatta Coley pyrki eristämään bakteereista sen
osan joka antoi hyödyn, poistaen sen joka aiheutti haitan. ”Coleyn toksiini”
vaikuttikin osaavissa käsissä lupaavalta mutta sen käyttö ei ollut
yksinkertaista. Tarinan yksityiskohdat on kerrottu kirjassani (viite alla).
Kokeiluista lääkkeeksi
Coleyn kokeista meni 80 vuotta ennen kuin ensimmäinen
immunoterapian alan lääke tuli rutiinikäyttöön. Kyseessä oli edelleen bakteeri,
Bacillus Calmette Guerin, joka oli alun perin kehitetty
tuberkuloosirokotteeksi, mutta siitä todettiin olevan tehoa myös esimerkiksi
virtsarakon syövän hoitona. BCG on kuitenkin aika heikkotehoinen minkä vuoksi
sen rutiinikäyttö ei ole laajentunut paikallisesta rakkosyövästä muihin
kasvaimiin.
Ensimmäiset biolääketieteelliseen tutkimukseen perustuvat
immunoterapialääkkeet saatiin käyttöön 2011, jolloin USA:ssa ja EU:ssa hyväksyttiin
peräti kaksi eri valmistetta, sipuleucel-T
ja ipilimumabi. Edellä mainittu on soluterapian alan valmiste.
Rokotteeksi se on melko kehittynyt mutta soluterapiaksi varsin alkeellinen,
enemmän prototyyppi kuin hiottu tuote. Se oli kuitenkin erittäin turvallinen ja
aika tehokaskin, mutta sen omistava lääkeyritys meni konkurssiin ennen kuin lääkkeestä
tuli tarpeeksi kannattava.
Molekyylibiologian kontribuutio
Molekyylibiologia murtautui immunoterapiaan isolla tavalla
ipilimumabin myötä. Lääke perustuu vuosikymmeniä kestäneeseen syvälliseen perustutkimukseen
immuunireaktioiden säätelyn alalla. Tiettyjen ”käsijarrujen” estäminen antaa
yllättävän hyvän tehon sellaisissa kasvaimissa, joissa oli jo aktiivisia
valkosoluja. Vaikka vähemmistö potilaista hyötyy, ovat tämäntyyppiset lääkkeet
innostaneet niin potilaita, lääkäreitä kuin lääketehtaitakin, sillä hyödyt ovat
olleet pitkäkestoisia. On alettu puhumaan jopa parantumisista. Ipilimumabin
lisäksi ryhmän lääkkeitä on hyväksytty melanooman hoitoon kaksi muutakin vuonna
2015, ja lisää on tulossa. Vuonna 2016 käyttöaiheet ovat laajentuneet jo
keuhkosyöpään ja munuaissyöpään mutta tämä on vasta alkua.
Solusiirrot syövän hoidossa
Ehkä tehokkaimpia immunoterapian alan hoitoja ovat
soluhoidot. Näistä klassisin, tuumoria infiltroivien lymfosyyttien (TIL) käyttö,
on ollut rutiinia muutamissa maailman huippukeskuksissa parin vuosikymmenen
ajan. Nämä hoidot eivät ole lääkkeitä, mikä on hidastanut niiden laajempaa
käyttöön ottoa. Kun ei ole ollut markkinointitaitoista sponsoria, ei hoitomuoto
ole pärjännyt kilpailussa perinteisiä lääkkeitä vastaan. Soluhoitojen
kehittyneemmissä muodoissa soluja muokataan geeniterapian keinoin, jolloin
voidaan teoriassa hoitaa melkein mitä tahansa kasvainta (CAR-T ja TCR hoidot).
Nämä toimivat kuitenkin toistaiseksi vain tietyissä veren syövissä joissa hoidon
teho voivat olla todella dramaattisia.
Ympyrä sulkeutuu
Coleyn avaama ympyrä sulkeutui 2015, kun ensimmäinen
mikrobista rationaalisesti muokattu lääke hyväksyttiin syövän hoitoon. T-Vec on
herpes-virus, jota on muutettu niin että se jakaantuu ainoastaan syöpäsoluissa
ne tappaen, ja se on lisäksi aseistettu immuunijärjestelmää aktivoivalla molekyylillä.
T-Vec on ensimmäinen onkolyyttisen immunoterapian alan valmiste, mutta ei
viimeinen. Sytostaattien kehitys ponnahti käyntiin taistelukaasuista 2.
maailmansodan aikana, mutta niitä kehitettiin sittemmin satoja erilaisia
(tarina kerrottu kirjassani). Aivan samoin tullaan näkemään kymmeniä
onkolyyttisiä viruksia syöpälääkkeinä.
Immunoterapia ei tule kokonaan korvaamaan muita hoitomuotoja.
Jatkossakin tarvitaan niin kirurgiaa, sädehoitoa, hormonaalisia hoitoja kuin
sytostaattejakin. Etäpesäkkeitä lähettäneet kasvaimet ovat vaikeita vastuksia
joten kaikki keinot tarvitaan käyttöön. Immunoterapian alan valmisteet ovat
kuitenkin enemmän kuin tervetulleita lisäyksiä arsenaaliin, sillä ne ovat usein
hyvin siedettyjä, ja ne näyttävät pystyvän parantamaan osan potilaista joille
ei ollut aiemmin tarjolla tehokasta hoitoa.
Akseli Hemminki
Syöpätautien erikoislääkäri, professori, tutkija, yrittäjä
Hemminki A: Kuoleman Laakso. Voiko syöpää hoitaa
kokeellisilla menetelmillä? Nomerta, Turku. Ilmestynyt englanniksi 2015 ja
suomeksi 28.4.2016. http://www.nomerta.net/kirjat.php
