Thursday, July 19, 2018

Oncolytic immunotherapy is optimal for generating immunity in immunologically cold tumors – clinical data has strengthened reasons-to-believe

Oncolytic immunotherapy appears unparalleled in its ability to increase anti-tumor immunity while decreasing local immunosuppression. Laboratory data is now being confirmed in clinical trials. Accordingly, Big Pharma has lost some of its skepticism and acquired a number of oncolytic viruses companies. However, there is much room for improvement with regard to the early generation viruses that have been studied in humans thus far. 

It is increasingly accepted that human cancers come in two immunological varieties: hot and cold. The former are characterized by infiltration of CD8+ lymphocytes, a high mutational burden resulting in neoantigens, and signs of immunosuppression (eg PDL-1 expression). The latter lack these characteristics. One reason is that the mutations present in cold tumors are not very immunogenic, or perhaps they have been selected against through immunoediting (Hemminki A). A subclass of a cold tumor is an immune excluded tumor where the presence of stromal molecules such as beta-catenin prevent T-cells from reaching the tumor interior.

What is the utility of making cold tumors hot?

Hot tumors can be treated quite effectively with checkpoint inhibitors (eg. ipilimumab, pembrolizumab, nivolumab, atezolizumab, avelumab, durvalumab), which are already approved but which only work in a small proportion of patients – those with hot tumors (Hemminki A). Oncolytic viruses have single agent efficacy as proven by the recent approval of T-Vec in the US and EU, but their best use may well be in combination regimens. Of note, oncolytic viruses can make cold tumors hot, but they do not seem to add to the toxicity of checkpoint inhibitors (Andtbacka et al, Curti et al, Puzanov et al, Ribas et al). In fact, clinical data has shown that oncolytic viruses are among the safest oncological approaches.

What then is the best way to make cold tumors hot?

In this regard, nothing is theoretically as potent and multifunctional as oncolytic viruses. They can release tumor neoantigens, they can convert local immunosuppression into a pro-inflammatory environment conducive to anti-tumor responses, they can stimulate both pathogen and damage associated pattern recognition receptors (PAMP and DAMP) and cause immunogenic cell death. Moreover, anti-viral immunity results in anti-tumor immunity through eg. CD4+ mediated mechanisms such as epitope spreading. Virus seems very dangerous to the immune system and having a lot of it in the tumor can break tolerance and regain immunological recognition of the tumor.

Importantly, not all viruses are alike. Some viruses are quite stealthy, which might appear advantageous for systemic delivery, but if they can’t induce immunity at the tumor, perhaps they shouldn’t be called immunotherapy at all? Some viruses such as vaccinia are immunogenic, but result in antibody responses instead of cellular responses. This would promote rapid neutralization instead of the sought-after effects in the tumor microenvironment. Based on human data, adenoviruses are unparalleled in their ability to stimulate the adaptive arm of the immune system (Hemminki A). Specifically, they result in induction of CD8+ and CD4+ T-cell responses, which are key to conversion of cold tumors into hot tumors. Accordingly, single-agent clinical efficacy is most prominent in cold tumors (Taipale et al 2016a), but the potential in the context of anti-PD1/PDL-1 is tremendously exciting (Cervera-Carrascon et al).

Moreover, 5/3 chimeric adenoviruses combine the best of both worlds by being able to transduce distant metastases in humans (Koski et al). Thus, even after local delivery, systemic efficacy occurs through two mechanisms: the virus transduces metastases through blood and the immune response generated can also be body-wide. 5/3 chimeric adenoviruses utilize blood cells such as red blood cells and lymphocytes to avoid neutralizing antibodies. Again, not all viruses share these appealing characteristics.  

Arming with transgenes combines the best features of conventional gene therapy with the self-amplifying oncolytic platform. Demonstrating how easy it might be to improve on current results, many oncolytic viruses currently being tested clinically lack an arming device, while most of the rest feature the prototypic GMCSF. A multitude of more sophisticated arming devices have been tested in the laboratory and are entering clinical trials (Cervera-Carrascon et al).
The problem with oncolytic viruses is their complexity. Most people in drug development, biotech and pharmaceutical companies have received training in molecular, cell or other applied biology, biochemistry, or maybe a pharmacy. In these molecular worlds, viruses have far too many diverse effects on cells, the immune system, the tumor microenvironment and other organs of the body, to be easily comprehensible. Decision-makers in Big Pharma often have a business or legal training meaning that virology and immunology can be challenging.

A skeptic might claim that the optimal drug development molecule is simple, with a specific target and uncomplicated mechanism of action. Oncolytic viruses are certainly none of these things. In contrast, simpler approaches such as STING agonism, TLR agonists, checkpoint inhibitors and even gene modified adoptive T-cell therapy have thus far been more attractive to Pharma (Tang et al). Moreover, there is a lingering fear of neutralizing antibodies being a problem for oncolytic viruses, even if the clinical data proves otherwise. In reality, anti-viral immune responses probably enhance the effects of oncolytic viruses (Ricca et al, Gujar et al, Taipale et al 2016b).  

While STING agonists and TLR agonists might work, many oncolytic viruses, including adenoviruses, induce the same biological effects. However, oncolytic viruses have multiple further anti-tumor mechanisms over mere stimulation of a single molecule. When going to war (against cancer), which is better? To target an anti-aircraft missile battery or maybe an enemy destroyer, or to employ a comprehensive attack plan targeting enemy ground, air and naval forces, their information infrastructure, energy resources and supply lines. Not only do oncolytic viruses achieve this locally but they seek out other enemy bases both near and far, and attack those automatically. Each dying cancer cell releases thousands of vicious guerillas to penetrate deeper into and beyond enemy lines. 

The best part is that these guerrillas convert the locals (the immune system) against the corrupt regime (malignant cells) which has enslaved the population (the body). Oncolytic viruses are the veritable neutron bomb (in the 1960s sense) since they kill enemy personnel (cancer cells) while leaving the buildings (normal organs) intact, which underlies their impressive clinical safety.
Given the strength of the theoretical background, it is not surprising that the emerging clinical data is robust. Thus far, clinical checkpoint inhibitor combination data has been published for two types of herpes viruses and one coxsackie virus (Andtbacka et al, Curti et al, Puzanov et al, Ribas et al). Studies with many other viruses are ongoing (Tang et al). Of note, none of the viruses used thus far have been designed with T-cells in mind. Since checkpoint inhibitors work through T-cells we believe that viruses developed with this specific goal will provide exciting patient data. In preclinical studies we have been able to cure every single rodent resulting in 100% survival (Cervera-Carrascon et al,, which is far superior over the aforementioned viruses.

In all studies featuring checkpoint inhibitors and oncolytic viruses, safety has been excellent and efficacy impressive. As usual in medicine we have to of course wait for randomized phase 3 data to be sure, but already Big Pharma has taken note. At least four deals in or above the 1 billion USD ballpark have been announced (BioVex/Amgen, Psioxus/BMS, Benevir/J&J, Turnstone/Abbvie). The invisible hand of the market seems to be grabbing for oncolytic viruses. 

Amgen’s T-Vec/pembrolizumab trial, which is furthest along, went directly from phase 1b to randomized phase 3 and enrolled all patients in an incredibly short time, by January 2018. Results might be available within the next year. The good news for biotechs working in this area is that this is only the beginning. Looking at the history of medicine, there is limited first-mover advantage. Rather, efficacy and safety (and marketing) determine which drugs will provide the biggest revenues. While the oncolytic immunotherapy space is certainly no Blue Ocean any more, it is not quite a Red Ocean yet either (as defined by Kim & Mauborgne), so there is room for innovative biotechs to operate. There is a mind-boggling number of clinical trials ongoing in combination immune-oncology (Tang et al) but the rationale is nowhere stronger than with T-cell targeting oncolytic adenoviruses ( 

In summary, there is now little doubt that oncolytic viruses will be an important part of how we will treat cancer in the future.  Clinical data has given all stakeholders reasons-to-believe that laboratory data translates well into humans. Immunotherapies such as checkpoint inhibitors, tumor infiltrating lymphocytes (TIL) and chimeric antigen receptor (CAR) T-cell therapies have demonstrated that even metastatic cancer can sometimes be cured. With oncolytic viruses, we can increase the proportion of patients with this outcome.

Akseli Hemminki, MD, PhD
Professor of Oncology
CEO of TILT Biotherapeutics Ltd.


Andtbacka RHI et al. Final results of a phase II multicenter trial of HF10, a replication-competent HSV-1 oncolytic virus, and ipilimumab combination treatment in patients with stage IIIB-IV unresectable or metastatic melanoma. J Clin Oncol 2017 35:15_suppl, 9510-9510

Cervera-Carrascon V et al. TNFa and IL-2 armed adenoviruses enable complete responses by anti-PD-1 checkpoint blockade. Oncoimmunology 2018; 7(5): e1412902.

Curti BD et al. Activity of a novel immunotherapy combination of intralesional Coxsackievirus A21 and systemic ipilimumab in advanced melanoma patients previously treated with anti-PD1 blockade therapy. J Clin Oncol 2017 35:15_suppl, 3014-3014.

Gujar et al. Antitumor Benefits of Antiviral Immunity: An Underappreciated Aspect of Oncolytic Virotherapies. Trends Immunol 2018 Mar;39:209-221.

Hemminki A. Crossing the Valley of Death with Advanced Therapy. Published by Nomerta, Turku, Finland, 2015. Available at and several e-book stores globally

Koski A. Biodistribution analysis of oncolytic adenoviruses in patient autopsy samples reveals vascular transduction of non-injected tumors and tissues. Mol Ther, 2015; 23: 1641-52.

Puzanov I, et al. Talimogene Laherparepvec in Combination With Ipilimumab in Previously Untreated, Unresectable Stage IIIB-IV Melanoma. J Clin Oncol. 2016;34: 2619-262016.

Ribas A et al. Oncolytic Virotherapy Promotes Intratumoral T Cell Infiltration and Improves Anti-PD-1 Immunotherapy. Cell. 2017;170:1109-1119.

Ricca JM et al. Pre-existing Immunity to Oncolytic Virus Potentiates Its Immunotherapeutic Efficacy. Mol Ther. 2018 Apr 4;26:1008-1019.

Taipale K et al. Chronic activation of innate immunity correlates with poor prognosis in cancer patients treated with oncolytic adenovirus. Mol Ther, 2016a; 24: 175-83.

Taipale K et al. Predictive and Prognostic Clinical Variables in Cancer Patients Treated With Adenoviral Oncolytic Immunotherapy. Mol Ther. 2016b;24:1323-32

Tang J et al. Comprehensive analysis of the clinical immuno-oncology landscape. Ann Oncol. 2018;29:84-91.

Friday, July 13, 2018

Kliininen tutkimus kriisissä Suomessa – nyt on viimeinen hetki estää lopullinen luhistuminen

Kliinisten tutkimusten määrä on romahtanut Suomessa vaikka maailmalla niiden määrä on kasvanut. Mistä on kyse? 

Lääketiede kehittyy siten että ensin tutkitaan laboratoriossa, sitten koe-eläimillä ja jos tulokset ovat lupaavia pyritään tekemään tutkimus ihmisissä. Jos kliinisiä tutkimuksia ei tehdä, lääketiede ei mene eteenpäin. Potilaille kliiniset tutkimukset tarjoavat mahdollisuuden saada uutta hoitoa tai lääkettä joka ei vielä ole saatavilla muuta kautta. Joillakin potilailla on myös halu auttaa tulevaisuuden potilaita. On vaikeaa nähdä huonoja puolia siinä, että potilaalla joka ei rutiinihoidoilla ole parannettavissa, olisi mahdollisuus saada harkita kliiniseen tutkimukseen osallistumista.

Suomessa tehtävien kliinisten tutkimusten määrä on romahtanut 15 vuoden aikana. Huippuvuotena 2004 tehtiin 293 kliinistä tutkimusta kun vuonna 2017 määrä oli 144 (FIMEA, viite alla). Laskua vuosien 2004 ja 2017 välillä oli siis 51 %. Käsittelymaksusta vapautetuissa tutkimuksissa, eli esimerkiksi lääkäreiden itse toteuttamissa tutkijalähtöisissä tutkimuksissa oli myös huima 63 % lasku samalla ajanjaksolla (90 -> 33). Tutkimusten määrän rajusta laskusta huolimatta lisäselvityspyynnöissä ja käsittelyajoissa on viime vuosina ollut pidentymistä (FIMEA, viite alla).

Onko kliinisten tutkimusten määrä vähentynyt vain Suomessa vai muuallakin? sivuston mukaan tutkimusten määrä on maailmalla lisääntynyt samalla ajanjaksolla 26-kertaiseksi (8858 -> 233 246). Myös sivuston mukaan tutkimusten määrä on lisääntynyt 23-kertaiseksi (vuodet 2003-2016: 10 224 -> 234 923).  Suomessa tutkimusten määrä on siis vähentynyt alle puoleen, kun samalla aikavälillä globaalisti tutkimusten määrä on lisääntynyt yli parikymmenkertaisesti.

Mistä erilainen kehityssuunta johtuu?  Onko potilaiden määrä vähentynyt Suomessa niin, ettei heitä riitä kliinisiin tutkimuksiin? Ainakaan syövän suhteen kyse tuskin on tästä, sillä uusien syöpätapausten määrä lisääntyi 33 % vuosien 2002-2015 välillä (24 671 -> 32 799). Syöpäkuolemien määrä lisääntyi 28 % (10 434 -> 12 338, Suomen Syöpärekisteri).

Yksi mahdollinen selitys on toimintaympäristön muutos. Kliininen tutkimus on globaalia siinä mielessä, että lääkeyritykset tekevät tutkimuksia niissä maissa missä viranomaiset ovat yhteistyöhaluisia ja sairaaloiden henkilökunnalla on tarpeeksi suojattua aikaa tutkimukselle. Viranomaistoiminnan laatua on vaikeaa arvioida, sillä sitä ei valvota tai tilastoida. Omat kokemukseni ovat, että suomalaisten lääkeviranomaisten toiminta on pahimmillaan epäpätevää, mielivaltaista, huonosti ennustettavissa ja kansalaisten oikeusturvaa loukkaavaa. Tämän seurauksena kokeellisen syöpähoidon edellytykset Suomessa ovat heikentyneet merkittävästi (Hemminki A, viite alla). Vertailukohtana pidän kokemuksiani tutkimusten pystyttämisessä USA:ssa, Englannissa, Ruotsissa, Tanskassa ja Ranskassa. Optimisti voi esittää, että omat kokemukseni johtuivat epäonnesta tai yhteensattumien summasta. Tutkimusten jatkuva vähentyminen Suomessa viittaa kuitenkin siihen, että muutkin toimijat ovat löytäneet parempia toimintaympäristöjä.

Lääkäritutkijoiden suojattu aika tutkimukselle on jatkuvasti vähentynyt kliinisen rutiinityön vaatimusten kasvaessa. Tämä kehitys tulee jatkumaan tai jopa kiihtymään kustannusten ja säästöpaineiden lisääntyessä yhtäaikaisesti. Suomalaisissa sairaaloissa on vain harvoja lääketutkimuskeskuksia ja niiden henkilökunta- ja muiden resurssien määrä on minimaalinen verrattuna kilpailijamaihin. Tästä aiheesta on kirjoitettu ansiokkaasti esimerkiksi Tiede Edellä blogissa ( On ilmiselvää mitä toimia toimintaympäristön muuttaminen vaatisi, ja asiasta on puhuttu pitkään ja hartaasti mutta ilman tulosta.

Toinen mahdollinen selitys on rahoituksen vähentyminen, mikä vaikuttaa toki myös toimintaympäristöön. Kliinistä tutkimusta rahoittavat Suomessa valtio (yliopistosairaaloiden kompensaatio opetuksesta ja tutkimuksesta eli entinen EVO, nykyinen VTR), Suomen Akatemia, TEKES ja jotkin yksityiset säätiöt. VTR rahoitus on vähentynyt 78 % vuosien 1997 ja 2015 välillä (91 m€ -> 20 m€, Heikki Huikuri 11.2.2015, Suomen Akatemian korvamerkitsemätön rahoitus pienentyi 16 % vuosien 2012-2016 välillä (282 m€ -> 238 m€, Heikki Mannila, Suomen Akatemia 22.4.2016). TEKESin rahoitus pienentyi 15 % vuonna 2017 (Tilastokeskus). Tässä en edes mainitse yliopistojen valtiorahoituksen romahdusta, vaikka sekin toki vaikuttaa kliiniseen tutkimukseen, kun professoreiden määrä ja tutkimusmahdollisuudet vähentyvät. OECD laskelmien mukaan Suomen tutkimus- ja kehitysrahoitus kokonaisuutena on vähentynyt 28 % vuodesta 2007 kun kilpailijamaissa suunta on ollut täysin toinen. Onneksi säätiöt kuten Sigrid Juseliuksen säätiö, Jane ja Aatos Erkon säätiö ja Syöpäsäätiöt ovat pitäneet pintansa ja monelle tutkijalle ne ovat korvaamattoman arvokkaita. Rahoituksen jatkuva vähentyminen on kuitenkin jo johtanut kiihtyvään aivovuotoon ulkomaille. Suomalaisen tutkimusympäristön luhistuminen kehitysmaiden tasolle lähenee.

Yhteenvetona, suomalaisen kliinisen tutkimuksen kriisin todennäköisimmät aiheuttajat ovat puutteet toimintaympäristössä ja ennen kaikkea huomattava vähentyminen useimmissa tärkeimmissä rahoituskanavissa samanaikaisesti. Maailmalla kliininen tutkimus voi hyvin, joten lääketieteen kehitys ei ole vaarassa. Kärsijöitä ovat suomalaiset potilaat, joilla on vain harvoin mahdollisuus osallistua tutkimuksiin - yliopistosairaaloidemme syöpäkeskuksissakin osuus lie alle 5 %. Nyt tarvittaisiin rohkeaa valtio-ohjausta ja ennen kaikkea rahallista panostusta, jotta emme jäisi liikaa jälkeen kilpailijamaista. Lääkeviranomaisilta pitäisi edellyttää laatua, ennakoitavuutta, vastuullisuutta ja myös yhteistyökykyä tutkijoiden, yritysten ja potilasjärjestöjen kanssa.

Vaihtoehtoisesti pitäisi avoimesti hyväksyä se, ettei Suomessa ole varaa kliiniseen tutkimukseen. Annetaan sen tapahtua muualla ja valitaan sitten tulosten perusteella sairaaloihimme ne hoidot, joihin meillä on varaa. Parantumattomasti sairaille suomalaisille potilaille tämä linjaus olisi katastrofi mutta globaalisti ajatellen tämä ei olisi erityislaatuinen tilanne. Suurimmassa osassa maailman maista hoitomahdollisuuksiin vaikuttaa se paljonko potilaalla on itsellään varallisuutta ja mahdollisuuksia matkustaa uusimpien hoitomuotojen luokse.

Akseli Hemminki
Syöpätautien professori, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri


Kliinisten lääketutkimusten tilasto 2017 FIMEA

Hemminki A: Kuoleman Laakso. Voiko syöpää hoitaa kokeellisilla menetelmillä? Nomerta, Turku. Ilmestynyt englanniksi 2015 ja suomeksi 28.4.2016.